Anna Toppinen Facebookissa Anna Toppinen Instagramissa Anna Toppinen Twitterissä
”Intoilua” arjesta ja asuntomarkkinasta
– blogini, ole hyvä!

Kiitos, kun sanoit: EI KIITOS!

Kiitos, kun sanot: EI KIITOS! Arvostan rehellisyyttä, tuo on ammattitaitoa. Näin kauniisti kiitti
asiakas, joka tarjosi myyntiin arvokohdetta Espoosta. Kerroin asiakkaalle, että myymme kantakaupungin asiantuntemusta ja kaikenlaisia asuntoja, mutta emme voi olla ihan koko Suomen tai edes koko pääkaupunkiseudun asuntokauppiaita. Siihen ei riitä aikamme, eikä asiantuntemuksemmekaan. Kai tämän voi ihan julkisesti tunnustaa.

Asiakas sanoi, että hänelle on kuluttajana tullut käsitys, että välittäjät ottavat myyntiin kohteita hyvin laajalta säteeltä. Ymmärrän asiakkaan käsityksen. Siltähän se vaikuttaa, kun katsoo tarjontaa.

Asuntojen hinnoittelu ei ole alueen asiantuntijallekaan kantakaupungissa helppoa. Samalla alueella ja jopa samassa yhtiössä, voi asuntojen neliöhinnoissa olla tuhansien eurojen ero siitä riippuen, missä kohtaa alueella ja missä kohtaa yhtiössä asunto sijaitsee. Kokemus samankaltaisten kohteiden myynnistä ohjaa hinnoittelua oikeaan suuntaan. Inhimillistä lienee, että joskus, kun välittäjänä itse ihastuu asuntoon, voi tunne voittaa järjen ja konkarikin saattaa laittaa kohteeseen liian ”rapsakan” hintalapun.

Eräs välittäjän työn haasteista on myyntikohteiden ”hoito”, johon mm. yhteydenpito asiakkaaseen kuuluu. Ei ole ideaa myydä vuositolkulla asuntoa hinnalla, jota markkina ei hyväksy. On ammattitaitoa olla rohkea, kertoa asiakkaalle tilanne, tarkistaa hinta ja kenties ottaa asunto pois myynnistä. Rajusti nousevilla markkinoilla oli helppoa olla ”hinnoitteluvelho”, kun nousevat markkinat nappasivat kiinni liian korkeat hinnat. Jos hinta tänään oli ”överi” ei se sitä ollut kuukausien kuluttua. (tuo ”hinnoitteluvelho” on erään tutun asiakkaan antama lempinimi).

Rehellisyys ei aina peri maata, kun kysymyksessä on asuntojen hinnoittelu. Jos me, kantakaupungin yli 2000 asuntokaupan kokemuksella, sanomme, ettei asunto ilman merinäköalaa voi olla hinnaltaan yli 2 miljoonaa, tai ettei asunto kovin liikennöidyn valtaväylän varrella maksa yli miljoonaa, ei meitä tahdota aina uskoa. Asunnon omistaja tietää, että löytyy varmasti toimija, joka ottaa asunnon myyntiin omistajan ”toivehinnalla”. Ei kai me kovin häijyjä olla, kun seuraamme, kuinka em. asunnot ovat joskus vuosiakin myynnissä liian korkealla hinnalla. Perimme näitä asuntoja myyntiin joskus vuosienkin kuluttua ja se tietenkin aina ilahduttaa. Kukapa ei joskus toivottaisi pientä perintöä tervetulleeksi. Joskus markkinoilla on asunto, joka on ”kiertopalkinto”. On kohteita, joille ei löydy sopivaa välittäjää sitten millään, vaan välittäjä vaihtuu tasaisin välein. Eräs isännöitsijä huokaisi kerran, kuinka hän meitä välittäjiä säälii. Tämä oli case, jossa olin (typeryyttäni) ”kiertopalkintoasunnon” neljäs välittäjä. ”Teille raukoille tulee kaikille kuluja ja tyhjä tilipussi” sanoi isännöitsijä. En minäkään tuota kohdetta myynyt ja se asunto jäi vuosiksi kiertämään nettiportaaleihin

Yli 2000 tehtyä asuntokauppaa tietää meille paljon vanhoja tuttuja asiakkaita ja näiden suosituksia. 80% uusista myyntikohteistamme tuleekin vanhoilta tutuilta asiakkailta ja suosituksista. Olemme em. asiakkaista kiitollisia ihan joka päivä. Vaikka valtaosa asiakkaistamme on vanhoja tuttuja tai näiden kontakteja, palvelemme ilolla ja innolla uusiakin asiakkaita!